Kaikki eivät ole yhtä nopeita...

Katsos katsos. Blogini suostui näemmä jopa vihdoin ja viimein julkaisemaan ton viime perjantaina laittamani tekstin. Eihän siinä mennykään kauaa. No, tuskin teiän elämänne tosin tuosta raapustuksesta on ollu kiinni. =)

Jos on viikot huristanu nopeasti ohi, niin tää ei aivan varmasti tuu tekemään poikkeusta siihen. Perjantaina alkavaa lomaa odotellessa riittää hommia duunissa sekä treeneissä, alkaa olla sitä salibandyn melkeinpä rankinta treeniaikaa näet. Treenimäärät ei oo lisääntyny(vaikka kyllä 6 krt/vko riittää tosin ihan mainiosti), mutta tehot kylläkin. No, onneks on tehty pohjia sitä varten, että kroppa kestää. Jotenkin vaan tuntuu ettei oo tullu annettua tarpeeksi painoarvoa venyttelylle tänä vuonna, on paikat hiukkasen jäykät.

Se on muutenkin hassua kuinka sitä oikeasti vasta vanhempana ymmärtää venyttelyn merkityksen. Kyllä mä muistan vielä aivan elävästi kuinka meille futistreeneissä ala-asteella jaksettiin toitottaa venyttelyn merkityksestä, mutta eihän me 10v. pojat siitä mitään silloin tajuttu. Venyteltiin koska oli treeneissä pakko ja siihen se tasan tarkkaan jäi.

Vaikka eipä sitä nykyäänkään tuu venyteltyä tarpeeks vaikka paikat todellakin vaatii jo sitä, se telkkarin edessä hoidettu rauhallinen venykin tuntuu jotenkin niin pirun raskaalta aina. On niin helppoa vaan rojahtaa siihen sohvalle ja ottaa jotain hyvää hyppysiinsä.

Aah, voi tätä rankkaa nuoren aikuisen elämää...


P.S. Tajusin muuten lauantaina mökillä grillin ääressä, että taidan olla aikuinen. Silleen niin kuin oikeasti.