Kevättä kohti
En ees jaksa selitellä miks en oo kirjoittanu, ei tätä kuitenkaan ketään lue. ;)
Sitten kuulumisiin. Hiihtokärpänen on päässy puraisemaan kankusta oikein ison palan. Kävin kaivamassa vanhempien ulkovarastosta vanhat sukset & sauva ja suuntasin ladulle eräänä perjantai-iltana n.klo20 aikoihin(!)... Asiaan saattoi tosin vaikuttaa sekin et seuraavana päivänä oli tulossa hautajaiset, joten ryyppäämäänkään ei oikein kehdannu lähteä. Hiihtosauvat vaikutti lähes antiikkisilta ja oli tietenkin kaiken lisäks aivan liian lyhyet.
No, joka tapauksessa olin tietenkin aivan hapoilla 100m:n luistelun jälkeen, varsinkin säärilihasten käyttö on muissa urheilulajeissani aika kortilla. Eikä ne reidetkään mitenkään kauaa kyl kestäny. Lopputulos oli et suunnilleen puolet kuuden kilsan lenkistä meni räpiköiden vapaalla, puolet perinteisellä. Reitti oli käytännössä aivan tasaista, mut silti onnistuin kaatumaan kerran. Viimeisessä mutkassa. Tietenkin. Olin yksinkertaisesti niin loppu ettei tasapainoa enää löytyny.
Jotta en ois voinu yllättää itteäni enää pahemmin menin ennen kahtatoista nukkumaan (mahdotonta jo pelkästään normaalina arkipäivänä, puhumattakaan viikonlopusta), heräsin automaattisesti jo klo7.42, soitin parturiin ja pyyhälsin sinne sängyn pohjalta suoraan vartissa. Muutamaa minuuttia vaille yhdeksän olin jälleen läheisellä ladulla. Kaaduin tietenkin jälleen kerran. Lenkin jälkeen olin tietenkin tosi ylpeä ittestäni ja lähdin tallustamaan kotia kohti vain huomatakseni, että kännykkä oli hävinnyt - varsin todennäköisesti kaatumisen yhteydessä. Piilotin tavarat lumeen ja aloin kävelemään vastapäivään latua. 30m:n päässä vastaan tuli ensimmäinen hiihtäjä, jolta hieman nolostuneena kysäisin olisiko sattumalta tarttunut silmään kännykkää tuossa vähän matkan päässä. Ei ollut tarttunut pelkästään silmään, vaan myöskin mukaan. Pääsin kuin koira veräjästä.
Opiskelujututkin rullaa ja uusiin mukaviin ihmisiin on tullu tutustuttua sitä kautta. Aika vähän oikeastaan on tullu kaveerattua opiskelujen aikana opiskelututtujen kanssa, on ollu jo valmiiks sen verran tiiviit kaverisuhteet, että aika ei oikein oo tahtonu riittää uusille tuttavuuksille kaiken muun urheilun ja sähellylsen jälkeen. Ehkä nyt sit kiritään vähän silläkin saralla. Aika näyttää.
Sitten kuulumisiin. Hiihtokärpänen on päässy puraisemaan kankusta oikein ison palan. Kävin kaivamassa vanhempien ulkovarastosta vanhat sukset & sauva ja suuntasin ladulle eräänä perjantai-iltana n.klo20 aikoihin(!)... Asiaan saattoi tosin vaikuttaa sekin et seuraavana päivänä oli tulossa hautajaiset, joten ryyppäämäänkään ei oikein kehdannu lähteä. Hiihtosauvat vaikutti lähes antiikkisilta ja oli tietenkin kaiken lisäks aivan liian lyhyet.
No, joka tapauksessa olin tietenkin aivan hapoilla 100m:n luistelun jälkeen, varsinkin säärilihasten käyttö on muissa urheilulajeissani aika kortilla. Eikä ne reidetkään mitenkään kauaa kyl kestäny. Lopputulos oli et suunnilleen puolet kuuden kilsan lenkistä meni räpiköiden vapaalla, puolet perinteisellä. Reitti oli käytännössä aivan tasaista, mut silti onnistuin kaatumaan kerran. Viimeisessä mutkassa. Tietenkin. Olin yksinkertaisesti niin loppu ettei tasapainoa enää löytyny.
Jotta en ois voinu yllättää itteäni enää pahemmin menin ennen kahtatoista nukkumaan (mahdotonta jo pelkästään normaalina arkipäivänä, puhumattakaan viikonlopusta), heräsin automaattisesti jo klo7.42, soitin parturiin ja pyyhälsin sinne sängyn pohjalta suoraan vartissa. Muutamaa minuuttia vaille yhdeksän olin jälleen läheisellä ladulla. Kaaduin tietenkin jälleen kerran. Lenkin jälkeen olin tietenkin tosi ylpeä ittestäni ja lähdin tallustamaan kotia kohti vain huomatakseni, että kännykkä oli hävinnyt - varsin todennäköisesti kaatumisen yhteydessä. Piilotin tavarat lumeen ja aloin kävelemään vastapäivään latua. 30m:n päässä vastaan tuli ensimmäinen hiihtäjä, jolta hieman nolostuneena kysäisin olisiko sattumalta tarttunut silmään kännykkää tuossa vähän matkan päässä. Ei ollut tarttunut pelkästään silmään, vaan myöskin mukaan. Pääsin kuin koira veräjästä.
Opiskelujututkin rullaa ja uusiin mukaviin ihmisiin on tullu tutustuttua sitä kautta. Aika vähän oikeastaan on tullu kaveerattua opiskelujen aikana opiskelututtujen kanssa, on ollu jo valmiiks sen verran tiiviit kaverisuhteet, että aika ei oikein oo tahtonu riittää uusille tuttavuuksille kaiken muun urheilun ja sähellylsen jälkeen. Ehkä nyt sit kiritään vähän silläkin saralla. Aika näyttää.
posted by JuhaniMarokko at 9:32 ap.
0 Comments:
Lähetä kommentti
<< Home