Merihämähäkki ja minä

Turisti listasi tuossa vähän aikaa sitten mielenkiintoisimmat ruokakokemuksensa. Jatkomielenkiintoa herätti elämys nro6, jossa brussista sai suorittaa etelänmatkan verran euroja. Hauskaa asiassa oli, että kun kävi vilkaisemassa ruokalistaa, niin ajattelin: "No mutta, tuo 85 euron merihämähäkkiruokalajihan kuulostaa hyvältä!" Mitä helv?! Menee ihan suhteellisuudentaju kun katsoo tuollaista Plaza Athénée'n kesän 2005 ruokalistaa(klikkaa sieltä La Carte - Eté 2005). Mutta tästä pääsemmekin itse asiaan. Eli bretagnelaisiin merihämähäkkeihin.

Bretagnessa on tullut käytyä elinvuosien aikana monen monta kertaa ja Paimpol -nimisessä satamakaupungissa taisin ensimmäisen kerran nähdä elävän merihämähäkin laiturilta. Syvyyttä oli monta metriä, mutta nämä ensisilmäyksellä ehkä hieman karun näköiset merihämähäkit erotti aivan selvästi pohjassa. Se oli rakkautta ensisilmäyksellä. Tai ainakin ystävyyttä ensisilmäyksellä. Tosin en tiedä kuinka vahvasti kyseiset otukset enää ystävyyttäni pitävät arvossa, pari niiden pikkuserkkua olen tietyissä tilaisuuksissa näet joutunut(päässyt) nautiskelemaan.

Merihämähäkkihän ei muistini mukaan maultaan eroa paljoakaan normaaleista ravuista(enkä nyt tarkoita sellaisia suomalaisia pikkusinttejä), näistä merten pullistelijoista - tosiravuista. Monet hienostuneet ruokatuntijat varmasti olisivat tästä asiasta aivan eri mieltä, mutta näin maallikon suuhun nämä veikot solahtavat aivan samanlaisen makuelämyksen tuottaen. Merihämähäkki on silti jotenkin paljon sympaattisempi, joten ehkä kuitenkin pidän ennemmin niiden puolta. (Missä mielessä? Eli syönkö niitä mieluummin vai suojelenko niitä syömiseltä mieluummin? Ei mitään hajua. Aivan liian vaikea kysymys vastattavaksi.)

Luin tuon äskeisen kappaleen muuten uudestaan, eikä siinä ollut tietoakaan mistään punaisesta langasta. No, tällaista tämä on.