Joo joo joo joo... joojo joojo joojo joo

Kylläpäs sitä en tullu vedettyä tiukka parikuukautinen, mutta elossa ollaan silti! Takana on kesätyön ankarat suorituspaineet ja lähes poikkeuksetta töiden jälkeen odottavat jokailtaiset treenit. Silti oon kyllä jaksanu pitää suun hymyssä ihan kiitettävissä määrin, ei oo kiireet päässy lannistamaan ainakaan itseä. Läheiset on tosin tainnu olla hieman kovilla aika ajoin. Ymmärrän tosin täysin ettei oo kiva herätä kesken unien noin klo 03.00 muuten pimeään huoneeseen lukuunottamatta hiljaa hyrräävän tietokoneen näyttöä. Mutta puolustuksekseni voin sanoa, että ettei noita kertoja oo ollu kuin pari. Tulevaisuuden tavoite: nolla.

Sain hyvää palautetta kesätöistä: olin kuulemma sosiaaliselta kantilta katsottuna hyvin pidetty ihmisten keskuudessa ja varsinainen työasennekin tuotti kiitosta. Tosin itse en henkilökohtaisesti ollu aivan 100% tyytyväinen lopputulokseen, mutta ei niillä lähtökohtana kuulemma olekaan, että suollettaisiin heti täydellistä tieteellistä tekstiä ja patentteihin johtavia ideoita. Yhteenveto: puhtaat paperit ja ehkä plussa perässä.

Kotiin on saatu nyt väliaikaiskovalevy, vanha sanoi itsensä täysin irti, ja alalla toimiva kaveri selvittää tällä hetkellä (tiedättehän tietokoneihmiset, lue: kestäny nyt noin kuukauden) saataisko sieltä edes valokuvat ulos. Harmittaa pirusti jos ei onnistu, siellä on kuitenkin Etelä-Amerikan reissukuvat, Kreikka, Egypti, Ranska + tietenkin kaikki kotimaan kamaralla näpsityt aivottomat naaman irvistykset sun muut luontopläjäykset.
Kone siis kuitenkin toimii tällä hetkellä sen verran, että pystyy netissä käymään. Aikatauluongelmat on vaan johtanu siihen ettei oo tullu ku luettua sähköpostit.

Nyt oon saanu kuitenkin eräänlaisen lyhyen hengähdystauon viimeisen vuoden opiskeluissa, työskentelen kaks kuukautta yliopistolla labrassa ja täällä tulee pakollisia odotteluja. Niitä yritän tosin parhaani mukaan täyttää graduaineiston kasaan haalimisella ja läpiselaamisella, mutta
sen verran on järkeä vielä omastakin takaa, että ymmärrän ettei kannata vetää itteään piippuun. Se on vasta sit ku siirtyy oikeaan työelämään valmistumisen jälkeen. ;)
Ei kyllä, mun elämän filosofiani on ollu jo kauemman aikaa selvä, mä haluan mukavan työn jonka voi jättää työpaikalle, kotiin ei harmeja kaivata. Aivan pakolliset jutut hoidetaan, mutta niidenkin osalta pidetään huolta ettei ne pääse valtaamaan alaa vaivihkaa.

Kaiken kaikkiaan Marokkoon on luvassa siis ainakin pariksi seuraavaksi kuukaudeksi reippaasti aurinkoa, sateita vain tilauksesta (jos haluaa vilvoitella, tuskin tarttee), laatuaikaa kotona, paljon kyöhnäämistä ja riittäviä yöunia. Aah...elämä todellakin on ihanaa!


P.S. Kesätyön tuottamissa avuttomuuden ja kyvyttömyyden puuskissa tuntui välillä ettei henki enää kulje. Tästä johtuen kehitin ittelleni keinon rauhoittua, purkaa pahat ilmat ulos ja ottaa hyvää sisään. Kuvittelen syvään sisäänhengittäessä, että imen energiaa irti ympärillä olevasta maisemasta (yleensä jostain luonnosta kuten puista tai vedestä tai taivaasta, uusiutuvaa energiaa!), uloshengitettäessä kyseinen energia virtaa muhun sisään ja ottaa pahan energian paikan. Se on vähän kuin psyykkisen energian aineenvaihdunta. Kuulostaa ehkä tosi tyhmältä, mutta pelaa tosi hyvin. =)