Défi pour la terre

Maurelitan blogin syövereistä löysin ranskalaisen nettisivuston linkin, jossa pystyi mm. arvioimaan omaa energian kulutustaan testin avulla. Tämä "Défi pour la terre" on samoilla linjoilla kuin suomeksi www.ilmastonmuutos.fi -sivusto. Henkilökohtainen kulutukseni oli testin mukaan aika tarkasti 4000 kg hiilidioksidia vuodessa, jolla ilmeisesti sijoituttiin hyvin, kun kerran tuli kehujakin. Silti jokainen (varsinkin täällä teollistuneemmissa valtioissa!) voi tehdä vielä paljon enemmän suojellakseen planeettaamme.

Mulle tulee oikeasti välillä aina huono olo pelkästä ajatuksesta kuinka jotkut ei ajattele tarpeeks aikaa meiän jälkeemme. Oma etu tärkein etu. Mukavuus ennen kaikkea. Väärin!
En tarkoita että porukan pitäis syödä lihansa raakana, mutta pienilläkin asioilla voi vaikuttaa todella paljon päästöasioissa. Tuon ranskalaisen testin mukaan pystyisin pudottamaan pienillä asioilla kulutustani noin 10% tämän hetkisestä. Mun mielestäni se kuulustaa ainakin suurelta määrältä. Autoilijat voivat nipistää varmasti vielä huomattavasti enemmän. Sitoudun!

Peruspäivä jälleen kerran

Varoitus! Avautumista laboratorioasioista, nyt tulee tylsää tekstiä. Tällä hetkellä mun peruspäiväni(tai oikestaan "intensiivinen" päiväni) labrassa kuulostaa suunnilleen tältä:

Tuun aamulla paikan päälle ysin kieppeillä. Alkaa hermoja raastava lorvailujakso. Punnitsen erilaisia lähtöaineita puolen tunnin välein ja odottelen niiden kuivumista, jotta pääsisin suorittamaan varsinaisia reaktioita niiden kanssa. Tätä jatkuu jonnekin reiluun klo12 saakka. (Tätä ennen lähtöainetta ollaan voitu kuivattaa jo useamman päivän ajan, jonka aikana ei voi tehdä käytännössä mitään muuta kuin lorvia netissä. Voin kertoa, että minuutit kuluu todella hitaasti.) Sitten kun tällainen lähtöaine jota tarvitsen työhön on vihdoin ja viimein saavuttanut vakiopainon (eli kaikki ei-haluttu liuotin/vesi, riippuen tapauksesta, on haihtunut pois), niin päästään vasta kunnolla työskentelemään. Tai niin mä aina hyväuskoisena maalailen ittelleni. Punnitsen johonkin reaktioastiaan ennaltalasketut määrät tätä lähtöainetta, liuotin ja kaiken maailman muut mössöt siellä on jo, lukuun ottamatta initiaattoria, joka laittaa reaktioon vauhtia.

Oikeiden initiaattorimäärien punnitseminen vaan sattuu olemaan niin pirun nihkeetä, määrät kun on jotain parin milligramman luokkaa. On muuten aikamoista säätämistä, jotta sais juuri oikean määrän vaikka vaaka ois kuinka tarkka(tänään esim. punnituksessa 2,634 mg, saa heittää ehkä noin 0,005 mg). Varsinkin kun tuo initiaattori on siis jauhemaista ja, kuinkas muutenkaan, todella sähköistä tavaraa joka mielellään lentelee joka suuntaan - paitsi tietenkin sinne minne sen pitäisi.

No, sitten kun viimein oon saanu noi kaikki tarvittavat aineet sinne reaktioastiaan, niin pitää vielä johtaa suljettuun reaktioastiaan typpikaasua, koska ilman happi haittaisi polymerointireaktiota. Tää vie taas lähemmäs tunnin kaikkine säätöineen.

Kun loppujen lopuks päästään aloittamaan kahden tunnin pituista reaktiota, niin kello on jo yli kolme. Luvassa on vielä reaktion jälkeen kaiken maailman mukavaa pientä hommaa, jotta ei nyt sentään ihan liian helpolla pääsis. Lähtemään ehdin tänään taas vasta joskus lähempänä klo18. Ei muuten, mutta kun pitäis olla leffaseurana keskustassa klo18.15 alkavaan näytökseen, katselussa Jadesoturi.

Ei lyhyesti sanottuna: paljon pitkää, puuduttavaa odottelua, sitten kun on kiire niin on oikeasti kiire. Ja päivät venyy. Ja palkka ei juokse, koska kyseessä on opiskeluun liittyvä tutkimustyö.

No mutta, nyt alkaa olemaan taas puuduttavan pitkän odottelun jälkeen taas se aika jolloin pitää sykkiä. Mentävä siis on.

Sateen ropinaa ikkunoissa

Ei syksy, sade tai harmaus oo kyl ollenkaan huonoja juttuja.

Jos alla olisi hieman toisenlainen viikko (lue: terve), niin asiat voisi olla toisin, mutta kun flunssa on pitäny mut poissa treeneistä, niin se poiki sitten pelivapaankin viikonlopun. Bussissa istuminen, tylsistymistä vastaan taistelu ja juokseminen pallon perässä vaihtui nyt sit rauhalliseen muutamapäiväiseen kotona neljän seinän sisällä.

Ulkona piiskaava sade kuulostaa oikeastaan vaan mukavalta, osaks ehkä sen takia, että itte on lämpimässä sisällä. Ja voi olla täysin hyvällä omallatunnolla, kun tää vaan edistää palautumista normaalikuntoon.

Vaikka itse sanonkin, niin mä oon kohtuullisen hyvä rauhoittumaan ja viettämään aikaa neljän seinän sisällä saamatta mitään aikaan. ;)

Kaksi kärpästä yhdellä iskulla

Viime yö meni puolihereillä nenän takia ku kotoota ei löytyny mistään Otrivinia tai vastaavaa avaavaa tavaraa. Aamulla odotti 37.9 kuume, joten seurauksena oli lepopäivä kotona. Nukkumista, 9/11 -dokkarin kattomista(suututtaa vieläkin), Simpsoneita, vähän tietokonetta ja lisää unta. Ja pirusti vettä. Juoma-automaattina toimii 1,5 litran vanha Rainbow:n kivennäisvesipullo, jonka tilavuuksia on tullut kumottua just tarpeeks monta.

Toisaalta tää flunssa sattui oikein hyvään aikaan, koska pelihommat on joka tapauksessa jäissä muutaman päivän viikonloppuna saadun puujalan takia. Että koska tää flunssa nyt joka tapauksessa jossain vaiheessa piti hoitaa alta, niin hyvä että nyt. Arvatkaapa oonko vielä samaa mieltä kahen viikon päästä ku sama tauti puskee uudelleen... ;)

Ympärillä puhutaan jo kovasti joululahjahankinnoista tai ainakin siitä että niitä pitäis alkaa kohta suunnittelemaan. Mä en jaksa stressata vielä. Ei oikein sovi tyyliin. Vaikka toisaalta on ihan totta, että mieluummin hankkii jotain ajoissa ja ajatuksella kuin nopeasti ja pakosta. Mutta kyllä sitä voi ajatuksella tehdä hankintoja tai valmistaa jotain ihan vähän myöhemminkin. Nyt on lokakuun puoliväli. Vastahan tuo kesä vaihtui syksyyn.
Yritän taistella myös mahdollisimman pitkään kellarista löytyviä sähkövaloja vastaan. Katotaan saanko pidettyä ne poissa parvekkeelta ja ikkunoista joulukuulle asti.

Nuhailua

Jaahas, pari viikkoa taas viimesimmästä päivityksestä. No, turha lähteä selittelemään.

Tällä hetkellä on täysi flunssa päällä, nenä vuotaa pahemmin kuin Middlesbrough:n alakerta. Antikliimaksi saavutettaneen tänään illalla noin klo19.30 aikaan, jolloin on todennäköisesti pamahtanut kova kuume. Tällä hetkellä sitä ei näet vielä ole, mutta fiilis on sellainen, että kyse on vaan tunneista.

Mä oon toisaalta aina ollu kohtalaisen tyytyväinen jos oon ollu kipeenä, yleensä en oo mitenkään superpoikki, vaikka kuumetta oliskin. Se on vähän kuin pakkolomaa. Nykyään on meininki vähän muuttunut, osaltaan varmaan sen takia, että hommat joita pitäis hoitaa todellakin seisoo sen aikaa ku oon poissa, ja ne odottaa kiltisti palaamista töihin. Muutenkin oon huomannu et lähiaikoina pelkkä normaali flunssa ilman kuumettakin voi vetää jalat alta. Sitä taitaa alkaa tulemaan jo hieman vanhaks. Käyhän sitä kuitenkin jo lähempänä viittäkymppiä kuin syntymää...

Tän hätäisen ja lyhyen postauksen tahtoisin päättää viralliseen anteekspyyntöön Minyalle, jolle en ehtiny toivottaa hyvää reissua ennen lähtöä. Toivottavasti lapset on mukavia ja päivät ei kulu liian nopeasti. Teet arvokasta työtä! =)