Saladi von biffen

Resepti:
kolme lehteä lehtisalaattia
tomaattirinkula
kerma/valkosipuliperunoita lautasen täydeltä
lautasen kokoinen kunnon pihvi
kastiketta

Räjähtämispisteessä oleva olotila + lähes nukahtaminen duunituoliin. Jes!
Tästä on hyvä lähteä kohti viikonloppua.

Työmuurahainen

Eka päivä töissä vajaaseen kahteen kuukauteen. Pelottavaa miten nopeesti aika vilistää. ...kahteen kuukauteen.... Tuntuu ku siitä ois ehkä joku pari viikkoa ku olin täällä viimeks.

Ei sinänsä, viihdyn ihan hyvin täällä duunissa. Työ on vapaata, työkaverit on mukavia eikä tartte stressata. Vähän ylitseampuvasti voisi sanoa, että välillä tietenkin tulee päiviä ku vois heittää tuolin seinään, haistattaa pomolle ja ottaa loparit, mutta se lienee tietyssä määrin normaalia niille jotka tekee opiskelujen ohessa duunia joka ei opintoihin oo missään yhteydessä.

Ruokailu/kahvitiloissa oli vieläkin mun kortti pyörimässä. Ne kortin maisemat tuntuu tällä hetkellä jotenkin niin kaukaisilta. Oon jo tässä vähän suunnitellu et pitää kyl varmaan lähteä vielä jonnekin ihan löhörantalomalle talven aikana. Jos vaikka löytyis joku mukava ja halpa vaihtoehto. Tällä hetkellä tuntuu et kaikki kelpais...

JuhaniMarokko vs. Juhani Suomi

Ethän sä nyt kaima voi tollasia lähteä kirjoittelemaan! Tai voit, mutta pitäisit nyt edes objektiivisuuden mukana, se on näet aika kadoksissa tällä hetkellä. Juhani Suomi antaa teoksellaan "Pysähtyneidyyden vuodet" mielestäni itsestään vain kuvan eräänlaisena Kekkosen katkeroituneena kätyrinä eikä minään vapaan lehdistön airueena.

En ollu ennen kuullutkaan lähes identtisestä kaimastani Juhani Suomesta, vaikka kaveri ilmeisesti on kirjoillaan aika paljon nimeä niittänytkin. Voi tosin johtua siitä ettei ole ollut tapana jäädä kotiin perjantai- ja lauantai-iltaisin ja käpertyä Kekkos-elämänkertojen kanssa sänkyyn jo klo19.00... Eikä noi poliittiset historiikit muutenkaan kauhesti oo herättäneet kiinnostusta. Toki historiasta on hyvä ottaa opikseen, mutta rajansa kaikella. Varmasti ihan mielenkiitoista luettavaa, mutta muhun ne ei oo iskeneet.

Toisaalta on kuitenkin ilman muuta hyvä(ellei välttämätöntä), että tällaisia teoksia silti syntyy, jotta aiheet saavat ihmiset miettimään ja puhumaan. Eikä pidä ymmärtää väärin, en siis aivan täysin tuomitse "Pysähtyneisyyden vuodet" -teoksen tiettyjä "faktoja", on niissä monessa varmasti perääkin. Mutta kirja taitaa kuitenkin olla kirjoitettu aika kärjistävään sävyyn.

Nonparelli-raivari

Siis mitä?! Tottakai nonparellit kuuluu mokkapaloihin! Nehän on sen jutun suola! Ja nimenomaan ne moniväriset, ei mitkään yksväriset ja tylsät suklaiset.

Mä aivan järkytyin, kun mulle yritettiin selittää ettei nonparelleja muka laiteta mokkapaloihin kuin silloin nuorempana. Mä vastustan jyrkästi. Ei se oo mikään lapsuusjuttu, aikuisillakin(no joo, minäkö muka aikuinen..) on aivan täysi oikeus nonparelleihin. Ellen jopa sanoisi, että meillä kaikilla on velvollisuuksia nonparelleja kohtaan. Meiän kaikkien tehtävä on laittaa niitä niihin aivan uskomattoman hyviin mokkapaloihin ja syödä ne viimeistä pikkupaskiaista myöten pois. Ketään ei säästetä.

Life is a bitch - and then you eat nonparells.


P.S. Miettikää sanaa "nonparelli". Kattokaa sitä rauhassa. Eihän siinä oo mitään järkeä! Mitä se muka tarkoittaa? Ei yhtään mitään. Mutta ehkä just siksi niillä onkin niin paljon valtaa...

Lukko, Jokerit ja SM-liigan logo samalla paperilla

Tää päivä on menty lähinnä lätkäliigojen ja tuttifrutti-karkkien voimalla. Näillä eväillä onkin tosin saatu paljon hyvää infoa kuinka pahasti viimetingassa palautettavia työselkkareita(työt tehty maalis-huhtikuussa, deadline 30.9.) pitäisi vielä hioa, jotta pääsisi kurssista läpi. Ei muuten, mutta kun deadlinen jälkeen nämä todella paskamaiset työt pitäis tehdä uudestaan työselostuksia myöten seuraavana keväänä. Ja no, ei noi töistä saatavat opintopisteetkään aivan kutsumattomia vieraita olisi...

Korjaamiseen on budjetoitu ruhtinaallisesti tää koko viikko, jotta varmasti saisin ne tehtyä. Tänään tuli kuitenkin sen verran hyvin tietoa kuinka tehdä kaks selkkaria, että elättelen jopa toiveita taas helpohkosta loppuviikosta. En ookaan pitkään aikaan ollu viikolla rypemässä, pitänee laittaa ajatus korvan taakse... Jos sitä vaikka räjäyttäis pankin.

Escuela Nro 412

Tuli tässä vielä mieleen reissusta eräs välähdys. Matkattiin Pohjois-Argentiinassa jossain paikallisbussissa ja ikkunasta silmiin tarttui aika mielenkiintoinen näky. Escuela Nro 412. Eli Koulu nro 412.

En tiiä minkälainen argentiinalainen koulujärjestelmä on, mutta tämän nähtyäni alkoi oikeastaan vaan hymyilyttämään. Vaikka olisi ehkä mukavampi lasten kannalta, että koululla olisi joku hienolta kuulostava nimi, niin loppujen lopuksi tuollainen "Koulu nro 412" palvelee täydellisesti oppimista. Vai olisikohan sen nimeksi pitänyt antaa peräti "Escuela Nro( 329+495):2"?

Toki olisi varsin harmillista jos maaseudulla asuvan Pedro 6v:n kouluunkutsukirjeessä lukisi painovirheen takia esim. koulunne ensi lukukaudella on Escuela Nro 287 eikä 286, välimatkat kun tuolla Argentiinassa ovat himpun verran pidemmät kuin täällä pohjolassa. Toki jos virhe olisi liian räikeä, niin vanhemmat ottaisivat yhteyttä kouluviranomaisiin(kuinka nopeasti Argentiinassa toimivat hallinnolliset asiat?), mutta jos pikku-Pedro asuisi esim. maatilalla eikä kaupungissa, niin kyseenalaistettaisiinko päätöstä, jonka mukaan Pedro kävisikin koulua 38 kilometrin päässä 24 kilometrin sijaan?

Tuskin tuollaisia ongelmia syntyisi(tai jos syntyisi ne ratkeaisivat helposti), mutta tulipahan vaan mieleen. Kaikkialla kun eivät asiat aina ole yhtä yksinkertaisia kuin täällä Suomessa, jossa olemme tottuneet ehkä hieman liiankin hyvin hoidettuihin palveluihin. Välillä on ihan aiheellista tehdä kärpäsestä härkänen.

Lauantaina klo05.52...

...mut herätti erään tutun koira, joka oli tän yön hoidossa täällä. "Se nukkuu yleensä noin kymmeneen, joten ei aamu-ulkoilun kanssa pitäis olla ongelmia." Just.

Alkoi täysin pimeän aikaan pienellä vinkumisella ja kurnutuksella(siltä se ainakin kuulosti), jonka se kuitenkin vähän ajan päästä lopetti. Aattelin aluks et sillä ei oo enää vettä jäljellä, joten kävin vaihtamassa raikkaat litkut kuppiin. Se rauhottui vähäks aikaa, mut klo8 oli sama rumba taas päällä. Koiruus oli käytetty illalla vasta noin klo23-00, joten äärimmäisen pahaa hätää ei sillä ei ois pitäny olla. Vähän vieras yöpaikka kai vaan pikkasen hermostutti sitä.

No, kävin sit kiertelemässä sen kanssa puolisen tuntia raikkaassa ilmassa kaikkien muiden lähistön asukkaiden vielä nukkuessa. (Koira- ja vauvaihmiset/töissä olleet, ihan turha sanoa et oltiinhan mekin pystyssä, tänään oli budjetoitu nukkumispäivä.) Sit ku saavuttiin kotiin, niin se söi ja sit pitikin jo leikkiä sen kanssa. Ei se sinänsä oo mitenkään rasittavaa, ei saa ymmärtää väärin. Mutta kaikki nä putkeen lauantaiaamuna ku sais kerrankin nukkua, niin...

Mutta minkäs teet, se on niin hellyyttävä. Ja kiltti. Koirat on mukavia. Harmi et oon vähän allerginen.

Hyvät ihmiset!

Huomenna pyörähtää käyntiin jälleen Salibandyliiga. Sen verran mitä oon itse seurannut tapahtumia, niin kaudesta on tulossa hyvinkin sähköinen. Jännitteitä joukkueiden välillä riittää ja intensiteettiä kaukalosta tuskin tulee puuttumaan.

Jos haluaa seurata lajia Helsingissä ja kannustaa voittajia, niin voi lyöttäytyä SSV:n "fanijoukkoihin". Espoon Oilers varmasti haastaa raivoisasti ja Tapanilan piskuinen Erä voi myös yllättää kovuudellaan tulevalla kaudella.

Vuosittainen väriläiskä on kuitenkin HIFK. Perinteiden mukaisesti varmasti viihdyttäviä otteluita, vaikka joukkue ei ennakkokaavailujen mukaan välttämättä aivan mitaleista tällä kaudella taistelekaan. Pasilan urheilutalolla ei kuitenkaan koskaan tiedä miten peli tulee päättymään. Hyvänä päivänä voi kaataa kenet tahansa, mutta myöskin hävitä vaikka sarjajumbolle.

Suuren yleisön silmissä ehkä tunnetuin salibandypelaaja on kuitenkin edelleen(niin surullista kuin se onkin) Janne Tähkä, joka hyppäsi Seinäjoen junaan ja SPV:n kelkkaan, ja viihdyttää siellä paikallista yleisöä.

Liigapelien lähetysoikeudet itselleen täksi kaudeksi hankkinut MTV3 tuottaa kuukausittaiset pelit lauantai-iltapäivisin. Sarja-avauksesta tulee kuvaa Seinäjoelta, jossa paikallinen SPV kohtaa viime kauden hopeajoukkue Happeen, joka on kuitenkin heikentynyt merkittävästi menetettyään mm. hiljattain maailman parhaaksi salibandypelaajaksi arvostetun Mika Kohosen(siirtyi Ruotsin Elitserieniin pelaamaan) sekä muita runkopelaajiaan. Mielenkiintoista nähdä kuinka viime kausilla Urheilukanavalla tehtyä ottelutapahtumaa on saatu kehitettyä. SPV-Happee MTV3:lla lauantaina 24.9. klo15.05 alkaen.

Ainakin selostajaparivaljakko Oskari Saari - Jani Alkio on paras duo tehtävään. Molemmat ovat salibandyihmisiä, Saari on ollut liigatason tuomari ja Alkio liigatason maalivahti. Saari on myös salibandyihmisten ulkopuolella tunnettu myös Formula1-kisojen selostajana sekä Tulosruudusta, kun taas Alkio on selostanut Hockey Night -pelejä muutaman kauden. Molemmat ovat hyviä suustaan.

Ja ihmiset! Menkää nyt ihmeessä katsomaan sinne paikan päällekin niitä pelejä, jotta saadaan lajia kehitettyä. Opiskelijat, varusmiehet ja lapset pääsevät peleihin yleensä maksimissaan viidellä eurolla, eikä aikustenkaan 7 euroa(useimmilla joukkueilla) ole älytön hinta. Ja jos tuntuu siltä, että kävisit katsomassa vaikka useammankin pelin tai että joku tuttusi haluaisis käydä joku kerta myös katsomassa peliä, niin tällä kaudella on myös kaksi aika uskomatonta tarjousta kausikorteista helsinkiläisyleisölle:

1) HIFK:n kausikortti maksaa tälle kaudelle vain 20 euroa! Pari ottelua katsomossa ja ollaan jo voitolla. Hallikin on helposti löydettävissä Pasilasta Ylen ja MTV3:n studioiden kulmasta. (Samassa hallissa kotipelinsä pelaa myös SSV.)

2) Espoon Oilers lupaa palauttaa rahat kaikille kausikorttiensa ostaneille mikäli he eivät selviydy runkosarjassa neljän parhaan joukkoon. Tämä ei ole voimasuhteiden tasaistuttua mikään itsestään selvyys, joten harkitsemisen arvoinen asia myös. Pelit pelataan Tapiolan urheilutalolla Länsi-Auto Areenan vieressä.

Joukkueet ojentavat kätensä sinulle, olisiko nyt jo aika tarttua siihen? Ihan vaikka vain uteliaisuudesta? Itse ainakin odotan innolla räiskyviä pelejä ja kovia vääntöjä. Katsomoon katsomaan mars.

Goooood morning Finland!

Aijaijai! Kuinka herkullista on mennä illalla nukkumaan tietäessään, että seuraava päivä on vapaa eikä aamulla tartte kuunnella herätyskellon nalkutusta?!

Mä katon ikkunasta ulos ja näen vain auringonpaistetta ja +30C kelin. Poskikin alkaa jo hellittää. Tänään vois päivällä tehdä jotain fiksua eikä vaan makoilla kotona. Nyt saa koneella kyykkiminen loppua!

Koti-ilta

En ookaan pitkään aikaan viettäny näin rauhallista koti-iltaa ihan vaan yksin. Hyvin hoidettujen opiskelujuttujen ansiosta olin kotona jo joskus kahden aikaan iltapäivällä ja olin ennalta päättäny et huominen on ansaittu vapaapäivä ja tälle illalle ei buukata mitään tekemistä.

Tuhlasin pari kaunista ja aurinkoista iltapäivän tuntia koneen ääressä, vaikka tiesin et digiboksi pitäis käydä hakemassa huollosta pyöräillen. Oli vaan niin laiskotus et päätin odottaa kunnes aurinko ei enää kunnolla lämmittänyt, jonka jälkeen laitoin caprihousut jalkaan(loogista?) ja pyrähdin hakemassa vekottimen ja hoitamassa pakolliset kauppaostokset. Kaks litraa vaniljajäätelöä, joku jättimandariini, kaks nektariinia, paketti AAA-paristoja ja talouspaperia.
Ulkoilma oli suloisen raikas, muttei siltikään liian kylmä.

Kotiin päästyäni viritin koneen näytölle Sin Cityn odottamaan ja käväisin keittiössä valmistamassa aika herkullista pirtelöä: puolet mandariinista, yks nektariini, vähän vajaat puolilitraa vaniljajäätelöä, vaniljajogurttia, kevytmaitoa, tilkka sellaista multivitamiinimehua. Ja vähäks aikaa se sit vielä pakkaseen hakemaan sitä oikeaa lämpötilaa. Liittäisin kuvankin tähän, mut kun puuttuu väliaikaisesti piuha kameran liittämiseks koneeseen.

Sit leffa pyörimään ja pirtelöä naamaan. En voi edes sanoin kuvailla sitä nautintoa. Tähän vielä päälle urheiluruutu, Everwood ja Alias. Ja tieto siitä et huomenna on vapaapäivä. Hahaa. Kuka sanoikaan ettei elämä olisi ihanaa?

Viikon kuva! ...missattu

Näin tänään bussin ikkunasta ulos tuijotellessani kunnon köyhän miehen Maradonan. Oikein suututtaa etten saanu otettua kuvaa, kaverin olemus oli niin lähellä itse argentiinalaista puolijumalaa.

Lukijamäärät räjähdysmäisessä kasvussa

Nyt tulee postaus, jollainen lähes jokaisesta blogista varmastikin löytyy jossain vaiheessa elämänkaarta. Tai niin ainakin voisin kuvitella. Eli, lukeeko tätä kukaan?

Kun aloittelin tänne riipustamista, niin muutaman kerran jälkeen pohdin käykö kukaan lukemassa tätä palstaa. Vaikka joku edes vahingossa sattuisi eksymään tänne ja lukisi jonkun postauksen. Ja tottakai mä ittelleni uskottelin aluksi et kirjoittelen vain omaksi huvikseni, niinku periaatteessa tietenkin teenkin, mutta eihän se uhanalaisia eläimiä sukupuuttoon ajais, vaikka joku satunnainen silmäpari poikkeais tänne silloin tällöin. Tai vaikkapa useamminkin.

En missään nimessä lähteny tänne hakemaan kunniaa tai ylistystä(voiko sellaista edes saada bloggaamalla?), ja tajusin muutenkin ettei nuorella blogilla voi heti alkuun olla montaakaan lukijaa. Tai sitten pitäisi itseään mainostaa siellä sun täällä, eikä se oikein kuulu tähän juttuun. Pointti kun alun alkaenkin oli, että kirjoitan vain lukijoille, jotka tänne jostain vahingossa tupsahtavat. Kavereille ei kerrota.

Ei sinänsä et mä täällä pahemmin puhuisin paskaa ihmisten selän takana (en oo muuten koskaan ymmärtäny sellaisia ihmisiä, mutta tästä aiheesta riittäisi juttua paljonkin, joten palattakoon siihen myöhemmin), mutta jotenkin tuntuis kuitenkin oudolta kirjoittaa, jos tietäis jonkun tutun lukevan omaa blogia. Pidän mieluummin homman pimennossa marginaaliryhmälle.
(Tässä vaiheessa vähintäänkin takarivistä pitäisi kuulua joku orpo hurraa-huuto. Eikö_, _eikö ketään..? Vai niin.)

No, joka tapauksessa nyt on jotenkin uskomattomasti päässyt käymään niinkin hullusti, että katsoessani kävijälaskurini keräämiä tietoja, se kertoi huimaa kieltä. Lukijamäärät vain kasvavat tasaisesti. Huolestuttavaa. Tai siis sivuilla kävijät ainakin kasvavat tasaisesti. Tää on muuten hieman ristiriidassa ton otsikon kanssa, en tiiä huomasitteko. Jos kasvu on räjähdysmäistä, niin ei kai se silloin oo tasaista? Tai no, voihan se olla, mutta ketä kiinnostaa.. pälä pälä pälä. Tuskin kukaan enää jaksaa filosofista bullshittia eli suomeksi vääntelyä ja kääntelyä.


Tähän loppuun ruuanlaittoon liittyvä, eilen täysin vahingossa lennosta suustani päässyt kommentti:
"Suunnittelu ja reseptit on ihan syvältä, tekee vaan niinku tuntuu hyvältä!"

Tosta tulee keittiössä tästä lähin mun motto. Tai oikeastaan se on aina ollukin mun motto, mut en vaan oo aikasemmin osannu asettaa sille sanallista muotoa. Ruuasta se on kyllä tainnu nähdä.

Siitäs sait!

Hahaa! Tää mun turvonnu poski voi lipaista mun parsaani, äsken näet taistelin lounaalla alas basilika-juustotäytteisen broilerinleikkeen ja kermaperunat. Se oli kyllä kirjaimellisesti aikamoista taistelua, mutta se oli sellainen yks-ykkönen, että oli pakko ottaa omenaposkesta henkinen yliote. Nyt mä oon niskan päällä. Pitää kuitenkin olla vielä vähän aikaa varuillaan jos se lähtee vastahyökkäykseen. Posket osaa näet joskus olla aika ovelia...

Loppuyhteenveto reissusta

No tuleehan se vihdoin sieltä. Parempi kirjoittaa pois alta ettei jää enää pidemmäks aikaa kummittelemaan.

Argentiina:
-> Lämpötila Buenos Airesissa elokuussa viileä ja raikas, mutta ei kolea. Noin 15 celsiusta ja auringon paistaessa pystyi olemaan lyhythihaisella. Muuten poikkeuksetta farkut ja pitkähihainen paita.
-> Eläminen ja syöminen todella halpaa. Ravintoloissa hinnat ruuan suhteen suunnilleen samat kuin Suomessa euroissa, mutta siellä pesoissa. Eli noin kolme kertaa halvempaa. Ja mahtavat grilliruuat!
-> Juomat myös halpoja, kaveri osti mm. Kovac-nimistä vodkaa à 4,70 ränkylää eli balttiarallaa 1,5 euroa litra. Baarissa esim. caipirinhat noin 3 euroa.
-> Ihmiset olivat oikein mukavia ja sympaattisia. Englantia ei monikaan puhunut ainakaan Bairesin kaupoissa. Eli opettele espanjaa!
-> Foz do Iguazu eli Iguazu Falls eli Iguassun putoukset: mahtava paikka, käy jos on mahdollisuus! Puiston sisällä paikallinen ohjelmatoimisto järjestää erilaisia kokemuksia putouksiin liittyen, koko helahoito 95 pesoa ja voin sanoa, että kannatti ottaa. Ainakin jos on odotettavissa ettei ole heti palaamassa paikan päälle.
-> Bussit todella hyviä, ainakin cama(=sänky)-bussit. Yhtiö taisi olla Cruzeiro del norte tai vastaavaa. Paljon tilaa pitkällekin miehelle, istumapaikasta sai lähes kokonaan sängyn. Bussissa tarjoiltiin ensin mm. viski-lasillinen, sitten kylmä alkupalaruoka, lämminruoka & jälkiruoka + kaiken huipuksi skumppalasillinen. Myös aamupala. Hinta 1466(noin) km reitille joka kesti 20 tuntia oli 111 pesoa per henkilö. Eli noin 30 euroa.

Brasilia:
-> Jonkin verran kalliimpi maa kuin Argentiina.
-> Turistipaikoissa ihmiset puhuivat parempaa englantia kuin Argentiinassa(Argentiinassa ei tosin käyty varsinaisissa turistipaikoissa Iguazu Fallseja lukuun ottamatta), mutta muualla itsensä ymmärretyksi tekeminen englanninksi on lähes mahdotonta. Portugalissa on mm. paljon samoja verbejä kuin espanjassakin, joten espanjaa puhumalla sai asiansa aika hyvin hoidettua. Vähän pitit kuitenkin olla tarkkana ja käyttää pelisilmää. Esim. jos sana alkaa r-kirjaimella, kyseinen kirjain lausutaan h:na. Esim. Rio de Janeiro = Hio de Janeiro. Myös jos sana päättyy m:ään tai l:ään (en enää muista kumpaan) niin kirjain lausutaan u:na.
Ainakin Etelä-Brasiliassa myös monet muut kielet kuten esim. ranska voivat johtaa yllättävään kanssakäymiseen, osa kylistä/kaupungeista on näet siirtolaisten perustamia. (Esim. Paraty)
-> Ilha Grande on chillausparatiisi. Kaunis saari, jolta löytyy vaihtelevien pinnanmuotojensa takia myös erittäin mukavia patikointireittejä mitä makeimmille paikoille. Mm. jossain Brasilian kauneimmaksi arvostettu ranta, vesiputouksen alla peseytyminen, luonnon oma vesiliukumäki, Parrot Peak, jne.
-> Ilha Grandelta löytyy todella paljon eri Pousadoja eli majapaikkoja, mutta omasta kokemuksesta voin suositella Pousada D'Pillel-nimistä paikkaa. Majatalon omistaja on paikallinen diving master ja todella mukava kaveri.
Per henkilö ainakin paikalliseen talviaikaan 25 realia yö, sisältää mm. todella hyvän aamiaisen ja snorklausvälineet. Majapaikka on parin minuutin päässä Abrãaon kylän(isoin paikka Ilha Grandella, veneet rannikolta saapuvat sinne) rannasta, niin kuin tosin oikeastaan kaikki kylän talot. Pousada D'Pillelin asukkaille Igor-niminen brassimies(miten brasilialaisen miehen mini voi olla Igor?!) järjestää vene/patikkamatkoja, jotka ovat mukavampia kuin isot turistireissut. Pieni vene, ei liikaa ihmisiä, mukava tunnelma, halvempi hinta ja mikä tärkeintä, lähtijät päättävät yhdessä minne kyseisenä päivänä haluttaisiin lähteä ja mihin aikaan aamusta. Toisiaan parempia vaihtoehtoja Igor osaa luetella vaikka koko päivän.
-> Rio de Janeirosta en oikein tiiä mitä sanoa näin lopuksi. Hieno paikka, iso kaupunki ja paljon nähtävää. Siellä voisi viihtyä varmasti pidempäänkin kuin ne neljä päivää mitä meillä oli jäljellä. Osa viihtyy kuukausia.
-> Jos olet pienessä porukassa liikkuva reppumatkaaja, niin Riossa kannattaa ehdottomasti harkita yöpymistä Robby's Housessa. Eli erään kaverin kämppä, joka on olevinaan vähän kuin hostelli. Robby tekee yleensä aamiasta, mutta joskus voi olla reilua käydä itsekin hakemassa porukalle aamiaistarpeet. Tässä paikassa ei ole vain suotavaa, että olet kuin kotonasi, se on vaatimus. Hinta on normaalisti 25 realia yö per henkilö, mutta karnevaaliaikaan yöpyminen on luonnollisestikin paljon kalliimpaa. Mutta silti vielä huomattavasti edullisempaa kuin muualla kaupungissa. Robby on todella mukava tyyppi, jonka kanssa ei voi olla tulematta juttuun. Tai jos ei tule, niin sitten on peiliin katsomisen paikka.

-> Sucot! Olin jo lopettamassa kirjoittamista ja melkein unohdin parhaan osan Brasiliaa! Huh huh. Eli tuoreista hedelmistä(normaalisti siis, esim. lentokentällä voi myös saada jäädytetystä mehusta tehtyjä sucoja, jotka eivät ole tietenkään samaa luokkaa kuin oikeat) puristettuja mehuja, joiden hedelmäliha + jäitä on murskattu keskenään. Siis ne on aivan taivaallisia. Oma suosikki oli abacaxi com limão eli ananas- &sitruunamehu. Parhaan sucon reissussa sai Ilha Grandella lähes autiolla Palmasin rannalla sijaitsevasta rantabaarista. Oiskohan siinä edessä ollu rantahiekassa ainakin muutamia Itaipaiva-bissen nimeäkantavia punaisia terassituoleja ja pöytiä. Nyt meni vähän fiilistelyks. Mutta on ne kaikkialla todella hyviä. Kannattaa muistaa ehkä myös pyytää sucot ilman sokeria, koska sitä usein sinne mukaan heitetään aika paljon. Omasta mielestäni maku ainakin hieman kärsi siitä sokerista. Mutta kukin omien mieltymyksiensä mukaan tietenkin.

No mutta. Tässähän tätä olikin taas kerrakseen. Oonkin kirjoittanu tätä juttua jo tunnin, joten eiköhän tää riitä. Jos jotain kiinnostaa saada vinkkejä tai mielipiteitä esim. paikoista joita oon maininnu, niin kannattaa ottaa vaan rohkeasti yhteyttä, kerron mielihyvin lisää.

Nyt kuitenkin totean, että reissu on virallisesti paketissa. Voi tosin olla(ja jopa todennäköistä), että tuun muistamaan jotain juttuja vasta jälkeenpäin, jotka ois ollu mainitsemisen arvoisia, joten niitä voi sitten tippua aina silloin tällöin.

Seuraavaan kertaan siis! =)

No niinpä tietenkin

Arvatkaapa vaan onko laitoksen Unicafessa mitään mun suuhuni soveltuvaa ruokaa. Saatte vaikka muutaman yrityksen. Ja vatsa sanoo kurnuti kurnuti...

Särky ja valitus

Mikä kääntyilee, vääntyilee, pyörii tuskissaan, on aivan pihalla ja jonka poskessa näyttäisi olevan piilossa omena?
Kukkuu! No mähän se tietenkin olen.

Loppuyhteenveto reissusta saa odottaa seuraavaan kertaan ja tää postaus saa luvan olla valitusta tihkuva kirjoitus.

Aamulla oli viimeisen viisaudenhampaan poisto, ja kuinkas ollakaan se olikin se kivuliain kerta puudutuksesta huolimatta. Operaation jälkeen tuli paha olo ja alkoi huippaamaan aika perkeleesti vaikka aikaisemmilla kerroilla ei vastaavia oireita ollu ilmaantunu. Tuntui pahalta olla tuolissa jossain mukamas "rentoutusasennossa", eikä olo paljoa helpottanu vaikka pääsinkin lopulta tuolista liikkeelle. Ratikalla ja bussilla kotimatka tuntui kestävän kauemmin kuin Etelä-Amerikan reissu yhteensä, varsinkin kun jäähaude alkoi sulaa ja ärsyttävät vesitipat alkoi valumaan kättä pitkin hihoista sisään. Taskusta ei tietenkään löytyny paperia jolla kuivata. Sehän olisikin ollut aivan liian helppoa silloin.
Päätä huippasi ja matka oli yhtä usvaa, harmaata ja hämärää - kipua lukuun ottamatta.

Kotona parin tunnin unet onneks hieman auttoi, nyt oon edes sen verran voimissani et pääsin raahautumaan sohvalta koneelle saakka. Aamun jälkeen on tullu syötyä vain antibioottitabletti ja ehkä kolmetoista pisaraa vettä. Nyt alkaa kuitenkin himottaa ajatus pakastimesta löytyvästä vaniljajäätelöstä. Jos siitä vaikka rakentaisi pirtelön? Hmm.. Joo.

Päivä on ollu tylsä, vähän luin kirjaa, mut mikään asento ei tuntunut hyvältä. Selkää ja niskaa pakotti, väänsi sitten itteään sohvalla mihin asentoon tahansa. Ei ollu mitään leffoja katottavana eikä telkkarista vielä päivällä tullu varmastikaan mitään fiksua. En ees vaivautunu tarkistamaan.

Kitisee, kitisee. Yhy yhy yhy. Ja kaiken lisäks ei kivut oo kovinkaan pahoja. Varmasti monella on asiat paljon pahemmin. Vaikka en niin toivoiskaan. Ehkä tästä vielä noustaan.

Pitää laittaa optimismifiilistelymusaa soimaan. Siihen tarkoitukseen on kuin tehty mm. maailman kaikkien aikojen mahtavin biisi, Beatlesin Here comes the sun. Parhaiten natsaa vielä jos soittaa lp:ltä kunnon vanhan ajan levysoittimesta, antaa sellaisen vähän rahisevan äänen. Täydellistä. Paremman puutteessa kuitenkin nyt koneelta. Ja hymy nousee jälleen kasvoille. Tai ei nouse poskesta johtuen, mutta hymyilyttää kuitenkin.

Vielä Riosta

Onpahan taas pitäny ihan älytöntä kiirettä! Aamulla lähtee aikasin opiskelemaan ja ehkä hyvällä onnella pääsee käväisemään kotona joskus 17.30 aikoihin, nytkin oon vielä koululla. Ja kotoota taas usein treeneihin. Ei oo paljoakaan ehtiny koneella pyörähtämään, hyvä jos mailit on saanu luettua.

Mutta siis Riosta vielä juttua. Oltiin siellä siis neljä päivää ja vaikka kaupunki ois varmasti vaatinu huomattavasti enemmän meiän huomiota, niin mulle tollainen lyhyt pyrähdys kelpas ihan hyvin.

Ehdittiin käymään Cristo Redentorilla(olikohan se noin?) ja paikka oli kyl aika hulppea. Siis näkymiensä puolesta. Ympärillä levittäytyi Rio, ja sokeritoppavuori oli Botafogon satamarannan kanssa aivan paraatipaikalla. Näkihän sieltä Copacabanan ja Ipaneman talotkin, mutta rantoja ei ikävä kyllä sieltä nähny.
Ja olihan se patsaskin ihan hieno. Turistikojuista siellä ylhäällä löytyi sellaisia 20cm pienoismalleja, jotka maksoi noin 80-90 ränkylää(muistutukseksi et 1 euro = n.2,85 realia). Ei viittitty ostaa tuliaisiks kotiin ku meinattiin et hinnat oli niin japanilaisia varten. Jotka muuten hyöri siellä taas aivan innoissaan. Mitenkäs muutenkaan. Ei niitä pääse pakoon. (Paitsi siellä Ilha Grandella!)
Ja kyllähän me loppujen lopuks löydettiinkin aivan samaa luokkaa olevia eräänä iltana Copacabanan myyntikojuilta. Maksoi 15 ränkylää. Ostettiin kotijoukoille. Seli seli. Ja kotiin semmoinen pieni kans. ;)

Yllätyksenä tuli muuten et Ipaneman ranta on paljon arvostetumpi ku Copacabana(ainakin paikallisten mielestä), jossa liikkuu hieman arveluttavampaa sakkia. Varkauksiakin tapahtuu huomattavasti enemmän Copacabanalla.
Ei mitenkään tähän liittyen, mut käytiin sit Ipanemalla hieman loikoilemassa yhtenä päivänä ja testaamassa aaltoja. Sieltä löytyi jo 10m päästä rannasta sellaisia selkärangan naksauttajia. Hieman olin taas heiteltävänä. Ilma tosin muuttui aika nopeesti sen jälkeen ku sinne rannalla päästiin, joten visiitistä tuli suht lyhyt. Mutta hieno paikka.

Copacabanalla ei käyty päiväsaikaan kertaakaan, mutta yhtenä iltana kylläkin. Käytiin vähän pyörimässä ja kattelemassa paikallisia käsitöitä kojuista, ja olihan siellä vaikka mitä esillä. Seurattiin myös muutama minuutti vierestä ku paikalliset pojat pelas rannalla fudista, eikä voinu ku ihastella. Ei oo muuten yhtään ylihehkutusta et sieltä löytyy kovimmat pelaajat. Tai ainakin taitavimmat. Huh huh. Akrobatisia suorituksia näki viidessä minuutissa jo enemmän kuin Suomessa viimeisen kymmenen vuoden aikana.

Paikallinen oppaamme Robby käytti meiät kans jollain keskustan lähellä sijaitsevalla kauppa-alueella, jossa ei käy kuulemma kuin paikalliset. Oiskohan ollu nimeltään Saara. Vähän niinku Sahara. Pieni kaupunginosa joka tapauksessa, jonka kaduilla oli yksinkertaisesti vain vieri vieressä kauppa kaupan perään. Kapeat kadut ja hirveä vilinä. Naiskauneus osti itelleen neljät sandaalit, plus kolmet tuliaisiks. Maksoi kappaleelta yleensä alle 10 ränkylää. Että sellaista. Omasta kassista löytyi jälkeenpäin kengät, Flamengon rantapyyhe, joku vyön tynkä ja muutakin kai, en vaan nyt saa päähän et mitä. Niin ja Brasilian lippu tottakai. Pitäähän sitä jotenkin pystyä sit kotona fiilistelemään.

Alkaa taas tulla toi ilta vastaan ja vieläkin nyhvään täällä koululla. Pitäis varmaan lähteä tekemään jotain ruokaa. Treenivapaa ilta kun on, niin sellaiseenkin liikenee aikaa. Mitäköhän sitä oikeen tekis muuten..? No, ehkä vaan chillaan kotona ja katon Everwoodin ja Aliaksen. Pitkästä aikaa.

Ens kerralla laitan reissun lyhyesti (tai ainakin yritän) pakettiin, jotta pääsis taas muihin aiheisiin kiinni.

Suomi kutsuu, kuuleeko kukaan?

Jaahas. Täällä sitä sitten taas ollaan. Suomessa siis. Saavuttiin kotiin jo useampi päivä sitten, mutta takki on ollu sen verran tyhjä ton reissun jäljiltä ettei voimia blogin päivittämiseen oo ollu. Tai vaikka voimia ja juttua ois riittäny, niin sitten ei oo ollu aikaa. Opiskelut alkoi heti maanantaina ja harjoitustöitä on tullu väännettyä nyt joka päivä n.klo8.30-16.45. Kotiin ku on päässy niin odottamassa on ollu treenit ja kaikenlaiset kotityöt. Ei oo hirveesti jääny aikaa chillata.

Reissun loppupuoli sujui oikein hyvin. Ilha Grandella pari vikaa päivää oli hyviä ja biitsillä ehdittiin puuhaamaan. Käytiin vielä kattomassa josko oltais nähty saarella alligaattoreita, mutta tällä kertaa ne oli piiloutunu liian hyvin tai veteli unia jossain. No, onneks nähtiin niitä läheltä jo Iguazu Fallseilla. Tosin silloin veneestä, nyt ois ollu jännää nähdä niitä kuivalla maalla. Praia Lopes Mendesilläkin(Brasseissa joskus kauneimmaks rankattu ranta, ei paha!) ehdittiin käväistä ja aallot oli yhtä mahtavia kuin ekallakin vierailukerralla. Sellaisia selkärangan napsauttajia. Pari kertaa kyl oikeasti satutin itteni ku jäin hemmetin ison aallon harjalle just kun se pamahti alas ja se retuutti mua kuin märkää rättiä. Ihan miten halus. Siinä ei auttanu ku koittaa pysyä asennossa ettei selkä pääse taittumaan tai muutkaan paikat retkahtamaan. Ja päätä nyt on aina kans hyvä suojella, vaikka pohja olikin puhdasta hiekkaa.

Ilha Grandelta suunnattiin kohti Rioa, jonne matka taittui yllättävänkin nopeasti ja helposti, matkaseurana kun oli brittijätkä joka oli opetellut puhumaan joten kuten portugalia ja jonka kaverilla oli Riossa kämppä. Mentiin saarelta sit lautalla(kesti 1,5h), josta hypättiin heti minivaniin(hinta sama kuin ruuhkabussilla) ja sillä Rioon(kesti n.1,5h). Oltiin lähetty lautalla klo17.30 ja Riossa oltiin aika tarkasti klo21. Ei innostanu oikeen lähteä kaikkien kamojen kanssa vaeltamaan Rion katuja jonkun halvan hostellin perässä, vaan päätettiin jäädä tämän erään Robby-nimisen tyypin luokse. Robby piti omassa kämpässään pystyssä Robby's House -nimistä "hostellia" eikä yöstä joutunut pulittamaan ku 25 paikallista ränkylää. Robby's House sijaitsi Laranjeirasin kaupunginosassa eli ihan hyvällä neighbourhoodilla ja metrolla käveli vajaassa kymmenessä minuutissa. Siitä enää kymmenen minsaa jompaan kumpaan suuntaan, pohjoisen suunnassa keskusta ja etelessä Copacabana, josta pääsi vielä Ipanemalle vaihtamalla bussiin.

Enempää en tässä vaiheessa jaksa kirjoittaa Riosta, mutta palaan asiaan varmasti seuraavassa postauksessa. Eiköhän tässä nyt kerkiä taas koneellekin enemmän, joten tuskin siihen hirveän kauaa menee.

Ulkona on aivan kelvolliset pyöräilykelit, joten ei muuta ku pyörän selkään ja kotia kohti. Tästä tulee hyvä syksy.